Tässä ja nyt tässä

Pitkään olin valokeilassa. Olin perheen pienin ja olen edelleenkin, sitä ei kukaan vain tiedä. Pienyyteni, joka muuttui nuoruudeksi, tähden minua kohdeltiin kuin kukkaa kämmenellä.

Kasvaessani piikit tulivat varrestani esiin. Minut jätettiin omaan rauhaan, ja vastoinkäymisiä tuli tiheään, kuin hyvä ystävä kylään. Menetin osan itseäni Suomelle, minkä seurauksena yksinäisyys oppi tuntemaan minut.

Oman tyhmyyteni tähden jouduin jättämään kotini, muuttamaan pois uuteen ja kylmään paikkaan, jota tulisi kutsua kodiksi. Osa minua ei koskaan muuttanut, Olen puolikas nainen, puolikkaalla sydämellä. Puolet minusta kävelee ympäriinsä, toinen puoli on maata vasten pelon painamana.

Kaipaan sitä aikaa, kun olin vielä pieni ja viaton. Pienten lasten kirkas nauru, muistuu mieleeni. Ilonkyyneleet ja onnellinen suu, kaikkea sitä kaipaan, kun nyt kasvojani peittää naamari. Naamarini taakse ei kukaan näkevä näe, sillä sokeakin näkee näkevää paremmin.

Olen yksin, mutta vahva. Kaikki on ollut yhtä koettelemusta. On iloakin ollut, mutta se on haudattuna surun alla, joten sitä en näe. Koin, mutta en muista.

Miten päädyin tähän tilaan? Jos olisin saanut vastauksen, olisin poissa, ehkä paremmassa, ehkä huonommassa. Kuka voi tietää?

Kaikesta huolimatta olen kuitenkin onnellinen, onnellinen kaikesta, mitä on tapahtunut ja mitä tuleva tuo tullessaan. Sillä tiedän kaiken olevan tarkoitettu minulle. Itse olen petini petannut. En voi syyttää ketään muuta, kuin itseäni ja enää en syytä.

Pelkään elämää ja elämä pelkää minua. Haluan uskoa ja toivoa, haluan osata luottaa taas ihmisiin. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä ei-toivottu vieras on käynyt useammin kuin toivottu. Se on tavoitteeni elämässä.

Elämä on tuonut minut tähän. Olen tässä ja nyt juuri tässä, enkä halua olla missään muualla.