Jälleen alas

Oloni helpottuu, ajatukset ovat kasassa. Tajusin kaiken johtuvan hylätyksi tulemisesta, lapsuuden kodin menettämisestä ja itsenäistymisestä. Syytän itseäni, kun en osaa ystävystyä. Jokainen kokee saman tai sitten he ovat jo luoneet verkostonsa. Minun verkostoni hajosi, kun muutimme Suomeen. Traumat syntyivät ja ne kummittelevat, kun on itsenäistymisen aika. Ensin Hollanti, nyt Helsinki.

Kun yritän jotain, tulee takapakkia. Rasittaa puhua samalle ihmiselle. Miksi perheeni täytyy olla minulle niin tärkeä? Keskivaikea masennus. Olin jo hetken menossa ylöspäin, nyt tulen jälleen vauhdilla alas.

Maailmani

Ihmisen mielikuvitus ylittää kaikki rajat ja rikkoo kaikki lait säpäleiksi.

Joskus toivon saavani päivän ja yön itselleni – ja vain unelmoida, antaa mielikuvitukseni lentää ja ottaa vallan ruumiistani.

Jos koomassa oleva nukkuu ja näkee hyviä unia, kauniita unia – mielikuvitusta säästämättä, saisi hän jäädä siihen tilaan. Sillä mikään maailmassa ei ole niin täydellistä, kuin mielikuvituksen luoma maailma. Unet ovat portti.

Haluan unelmoida. En halua elää todellista elämää, sillä se ei ole minua varten – ei ainakaan nyt, sellaisena sen nyt ollessa. Olen liian hauras – draamaa kaikkialla, eikä mikään siitä ole todellista. Maailmani sekoittuvat ja todellinen on häviämässä sodan.

Haluan kuvitella, haaveilla. Olen mielikuvitukseni orja. Ilman sitä en tule selviytymään, sen kanssa en tule koskaan elämään teidän kanssanne. Tappakaa mielikuvitukseni! – Tai älkää sittenkään. Se on herrani, kuningattareni – maailmani.