Vielä hengitän

Elämä on niin omituinen. Koskaan ei olla tyytyväisiä, aina ongelmat ovat liian suuria – eivät omasta itsestään kiinni. Elämä on yhtä odottamista. Aina odotan uuden ajanjakson alkua. Koskaan ne eivät ole sellaiset, kuin toivoisin niiden olevan.

Olen syntynyt kaksikymmentä vuotta sitten, enkä vieläkään elä! Odotan elämäni alkua. Tähän asti olen vain katsonut muiden elämää, kuinka suhde alkaa, loppuu, päättyy ja jatkuu, kuinka kihlat solmitaan, lapsi kannetaan ja yhdessä asutaan.

Miksi minun elämäni seisoo paikallaan? Miksi se ei ala? Mitkä ovat ne maagiset sanat? Kertokaa! Paljastakaa totuus!

Minussa on vika, eikö vaan? Olen sairas, mieleni tappama. Tulkoon joku ja pelastakoon minut turhalta olemiselta. Opettaisi minut elämään, uskomaan huomiseen, seuraavaan kesään ja jouluun. Heräisin aina viereltäsi ja pääsisin aina rinnallesi niin halutessani ja toisin päin myös. Lupaa, ettet koskaan jätä minua, sillä en osaa elää yksin elämääni – se kuluisi turhaan. Ole kiltti, äläkä jätä minua pimeään.