Lupaus, jota en pystynyt pitämään

Lupasin aikoinaan itselleni, etten enää koskaan anna kenenkään kävellä päältäni, käyttää minua hyväkseen tai välikätenä – houkutella pahuutta sisältäni ulos. Suuni on kyyn, terävä ja sihisevä. Kiroan maailman ja palvon unelmaa – olla olematon, olla näkymätön. Oma tuska ja suru niin suuri, että ne muuttuvat toisten silmissä osaksi minua.

Naamari pysyy tiukasti kasvoilla. Olen jälleen kangistunut kaavoihin. Petin itseni, rikoin itselleni tehnyt lupauksen. Jälleen minun ylitseni kävellään, pakotetaan tekemään ja sanomaan sellaista mitä en halua. En näe ulospääsyä ja annan periksi. Hyvyyttäni ja luottamustani käytetään hyväksi, enkä mitään saa takaisin. Teen toisille palveluksia ja kaikki muuttuvat niiden myötä. Pahuus loimuaa kuin tuulen eloon puhaltama kynttilä. Se saa kuoren säröilemään, ja pahuuden valo näkyy jo raoista.

Minua revitään ja silputaan. Jokainen haluaa osansa, mutta todella – kukaan ei halua tietää, mitä naamarin alla vuotaa. Kyyneleet kuin veri. Miksi kukaan ei huomaa, miksi kukaan ei taaskaan uskalla repiä ulos totuutta, joka sammuttaisi pahuuden palon. Kiinnostaako ketään todella?

Juhlat muuttuvat hautajaisiksi, ja pakotetaan valitsemaan elämä tai kuolema. Valitsen vähemmän pahan ja pala minusta katoaa. Syvin sisin alkaa jäätyä. Lupaus on enää kaiku päässäni. Teen niin kuin minulta odotetaan. Pyydän anteeksi, vaikken itsekään tiedä miksi. En ole tehnyt mitään väärää. Elämäni tärkein päivä jää toisten normaalien päivien varjoksi. Itsekseni mietin: miksi, miksi sallin sen?

Jopa juhlan muisto riistetään. Enää se on pelkkä eletty päivä miljoonien muiden loputtomien päivien joukossa. Miksi minun tulisi paljastaa korttini ja silti olla kertomatta, mitä todella haluan? Miksi minun sanoja ei kuulla, miksi tekstejäni ei osata tulkita? Miksi taivun toisten tahtoon? Miksi annan heidän vetää pahuuden esiin? Miksi annan heidän antaa pahuuden voittaa ja vetää minut olemattomaan? Tilaan, jossa en enää välitä, jossa en tunne enkä halua, jossa en enää ole oma itseni, vaikka niin minut on totuttu näkemään.

En jaksa olemattomia draamoja, en jaksa turhia kinoja, en jaksa toisten vittuilua ja väheksyntää. En jaksa niistä enää mitään. Mutten myöskään jaksa repiä itseäni irti niiden kahleista. Istun ja olen. Annan sanojen mennä ohi, annan katseiden polttaa jälkensä selkääni. Annan kaiken vain tapahtua. Katson vierestä, kuinka pahuus voitetaan, mutten ota mallia, sillä silmäni ovat sumenneet. Syvin sisin on jäätynyt ja pahuuden palo on sulattanut sen osaksi itseään.

Egonsa boostaajat

Jotkut ihmiset toimivat itsekkäästi. He leikkivät toisten tunteilla, he ovat täynnä itseään. Eivät välitä toisten tunteista, eivätkä välitä, jos tuottavat toiselle pahaa mieltä. Kaiken lisäksi he ovat ylpeitä siitä, he ovat ylpeitä toisistaan.

He rakastavat huomiota, he häiriköivät, he kuvittelevat olevansa toisten yläpuolella. Toisten silmissä he ovat itseriittoisia ja oman edun havittelijoita, jotka satuttavat toisia saadakseen omansa pois. Toiset näkevät heidän tekevät huorin ja olevan kykenemättömiä sitoutumaan. Mutta mitä oikeasti on kuoren alla? Pelokas pikkusielu, joka ei tiedä, mitä oikeasti haluaa?

Ujo ei saa tilaisuutta. Hiljainen jää varjoon. Kaikki muut ovat vain ilmaa ja halveksunnan kohteena tavanomaisine tapoineen ja ulkonäköineen. Keskareita näytetään vastaantulijoille ja kiroillaan ääneen, jos joku tai jokin ei miellytä. Eivät huomaa omia vikojaan, löytävät niitä vain toisista ja vääntävät – entisestään – veistä haavassa.

Mihin katosi lähimmäisenrakkaus, kannustus, iloinen hymy tuntemattomalle, positiivisten asioiden näkeminen, iloitseminen siitä pienestä mitä on kaikkialla? Miksi lyödään jo maassa makaavaa, halveksitaan rampaa ja kullataan vain omaa mieltä?

Olisi niin helppoa kylvää ilon siemen, tuntea sen kasvavan ja näkevän sen toistenkin kasvoilla. Silti he tallovat toisten jaloille, rikkovat toisten unelmia ja vielä nauravat päälle. He pönköttävät omaa egoaan ja itseluottamustaan riisumalla toiset alasti, riisumalla ne toisilta.

Toivottavasti he vielä joskus löytävät lempeän mielen ja ymmärtävät, kuinka jaettu ilo ja rakkaus synnyttävät lisää itseään niin heille kuin meille.

Tässä ja nyt tässä

Pitkään olin valokeilassa. Olin perheen pienin ja olen edelleenkin, sitä ei kukaan vain tiedä. Pienyyteni, joka muuttui nuoruudeksi, tähden minua kohdeltiin kuin kukkaa kämmenellä.

Kasvaessani piikit tulivat varrestani esiin. Minut jätettiin omaan rauhaan, ja vastoinkäymisiä tuli tiheään, kuin hyvä ystävä kylään. Menetin osan itseäni Suomelle, minkä seurauksena yksinäisyys oppi tuntemaan minut.

Oman tyhmyyteni tähden jouduin jättämään kotini, muuttamaan pois uuteen ja kylmään paikkaan, jota tulisi kutsua kodiksi. Osa minua ei koskaan muuttanut, Olen puolikas nainen, puolikkaalla sydämellä. Puolet minusta kävelee ympäriinsä, toinen puoli on maata vasten pelon painamana.

Kaipaan sitä aikaa, kun olin vielä pieni ja viaton. Pienten lasten kirkas nauru, muistuu mieleeni. Ilonkyyneleet ja onnellinen suu, kaikkea sitä kaipaan, kun nyt kasvojani peittää naamari. Naamarini taakse ei kukaan näkevä näe, sillä sokeakin näkee näkevää paremmin.

Olen yksin, mutta vahva. Kaikki on ollut yhtä koettelemusta. On iloakin ollut, mutta se on haudattuna surun alla, joten sitä en näe. Koin, mutta en muista.

Miten päädyin tähän tilaan? Jos olisin saanut vastauksen, olisin poissa, ehkä paremmassa, ehkä huonommassa. Kuka voi tietää?

Kaikesta huolimatta olen kuitenkin onnellinen, onnellinen kaikesta, mitä on tapahtunut ja mitä tuleva tuo tullessaan. Sillä tiedän kaiken olevan tarkoitettu minulle. Itse olen petini petannut. En voi syyttää ketään muuta, kuin itseäni ja enää en syytä.

Pelkään elämää ja elämä pelkää minua. Haluan uskoa ja toivoa, haluan osata luottaa taas ihmisiin. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä ei-toivottu vieras on käynyt useammin kuin toivottu. Se on tavoitteeni elämässä.

Elämä on tuonut minut tähän. Olen tässä ja nyt juuri tässä, enkä halua olla missään muualla.

Runoja vuosien takaa

Ilon tuska
ja
surun nauru

***

Älä ole päältä kullattu
Ole sisältä kultaa

***

… mutta mitä on elämä,
jossa on vain unelmia,
jotka eivät koskaan täyty?

***

Rohkeuteen ei tarvita voimaa.
Rohkeus ei kaipaa voimaa.
Rohkeus ei ole voimaa.
Joten ole rohkea.

***

Toivo parasta,
usko itseesi
ja rakasta vain minua

***

Pidä minusta kiinni,
pidä minusta kiinni ja lujaa,
pidä kiinni ja halaa minua lujaa.

***

Tule vierelleni,
tartu käteeni,
suutele minua niskaan,
lausu helliä sanoja,
kuiskaa sanat korvaani,
jää vierelleni.

***

Vaikka olisit vierelläni,
et olisi tarpeeksi lähellä.

***

Kosketuksesi poskellani
sai minut tuntemaan rakkautesi ja läsnäolosi,
kylmä kosketuksesi poskellani
sai minut ymmärtämään,
kuinka kylmä olikin,
kuinka julma ja kurja tämä maailma onkin,
silti kosketuksesi sai minut tuntemaan
rakkautesi lämmön kylmyyden läpi.

***

Jos joskus näen sinut,
tahtoisin sinun lämpimään
ja turvalliseen syliisi.

Minulla on tunteita,
samoin myös sinulla.

Ole herkkä.
Ole vahva ja rohkea.

***

Kai sen vielä kohtaan
En vain jaksaisi odottaa
Kai sen vielä tunnen,
kun huuleni painautuvat
huulia vasten

Uskon näin
En vain jaksaisi odottaa

Vielä joskus tunnen sen sydämessäni;
jalat pettävät ja vaivun syliisi
Tiedän sen
En vain jaksaisi odottaa

***

Rakkaudella sinua muistelen
Ikävöin hymyäsi, hellyyttäsi
ja rakkauttasi.
Mitä tekisin, jos sinua en enää näkisi?
Elät mielessäni ja sinne jäät.

***

Öisin unissani hiivit
Näen vartalosi kuun valossa,
kasvojasi et näytä

Haluan tuntea vartalosi vasten minua,
ja niin myös tunnen – unissani

Vierailet luonani jatkuvasti
Se tuntuu niin todelliselta,
silti herään aina yksin

Kuljetat kättäsi reidelläni,
ja näen sen – sormuksen

Unia en enää näe
Olit kaikkeni, vaikka olit vain kasvoton mies,
joka vieraili unissani,
joka sai minut odottamaan
aina seuraavaa yötä,
joka sai minut odottamaan sitä oikeaa

***

Ei, ei – ei kai taas? Teitkö sen taas?
Jätit minut yksin katumaan,
yksin odottamaan – pettyneenä yöhön

Vannoit pitäväsi lupauksesi
Se oli valhe, ja valheeksi se jää
Ei ikinä tule oppimaa,
oppimaan ja rakastamaan

Kerran annoin sinulle sen:
luottamuksen ja rakkauden
Annoin sinulle kaikkeni

Et koskaan ilmestynyt
Olit hukkunut yöhön
Päätit pysyä poissa

Jossain olit, muttet luonani,
vaikka niin lupasit

Petit minut ja veit luottamukseni
teihin miehiin

Luulin voivani sinuun luottaa
Kuinka väärässä olin

Enää olet muistona läsnä
Näen kasvosi, tummat hiuksesi,
syvät, meriensiniset silmäsi,
valkoisen hammasrivin
ja hymykuoppasi

Et tullut luokseni,
vaan jäit toisen seuraan
Kuka hän oli? Oliko edes sen arvoinen?

Mietitkö koskaan, mitä ajattelen?
Ennen mietit.
Mietitkö enää?

***

Kerro, kuka se on
Koska te tapasitte
Missä se oli
Milloin se tapahtui

Miksi otit hänet etkä jatkanut
elämääsi minun kanssani
Olen aina ollut sinulle tuki ja turva
Aina lähelläsi

Nyt kaikki on toisin
Kuka se on
Koska te tapasitte
Missä se oli
Milloin se tapahtui
Miksi jätit minut, tahdon tietää

Kuka nyt on tukeni, ystäväni
Kuka on lähelläni ja välittää
Kuka nyt on elävä viholliseni,
joka vei sinut luotani
Kenelle hävisin

Milloin opin, ette ole pelinappula
Olet ihminen, jota ikävöin

Et ole enää minun,
vaan hänen, jolle hävisin
Olet hänen, joka sai sinut

Kuka se on
Koska te tapasitte
Missä se oli
Milloin se tapahtui

***

Jos sinä välität, miksi jätät kaiken,
yhteiset asiamme kylmästi taaksesi?
Jos sinä välität, miksi teet näin?

Pitäisi olla vaikeaa jättää rakkaimpansa
Sinun tulisi piettää sylissä ja
yrittää hymyillä
Mutta nauroit ja lähdit pois

Ehkä on niin, että välitit, et enää

Jos palaisit tänään – pyytäen anteeksi,
sanoisit vielä rakastavan,
antaisin sinulle anteeksi

Jos palaisit huomenna,
en enää huolisi sinua

Yritän unohtaa sinut,
joten jätä minut rauhaan
Älä palaa enää huomenna,
sillä silloin en enää välitä

Anna minun olla

***

Mitä enemmän päivät kuluivat,
sitä pienemmäksi itseni tunsin,
sitä kylmemmiksi ja pimeimmiksi yöt muuttuivat,
sitä paremmin hyväksyin ikävöiväni sinua,
sitä poismennyttä kaunokaista ja suurta rakkautta.

***

On pimeä,
olen yksin,
muistosi ovat sisälläni,
jotka lämmittävät pimeässä yössä,
ja tuovat hieman valoa pimeään huomiseen.

***

Kun olin terve ja vahva,
pelkäsin

Opin rakastamaan ja välittämään

Kun lähdit pois ikuisesti,
en sinua mistään voinut löytää

Suru musersi
Halusin luoksesi,
mutta portilla käännytit minut
Sanoit olevasi vahva ja
kestävän kapuun

Kun tulin sairaaksi ja heikoksi,
en enää pelännyt – voitin sen

Pääsin luoksesi
Rakkautemme kohtasi

Te jäitte suremaan haudalleni

***

Otit mukaasi auringon ja kuun valon,
eivät ne yksin viihdy,
en myös minäkään,
silti yksin olen

Vaellan pimeydessä,
näen hahmosi pitkän ja komean,
silmäsi taivaalla

Taivas tummuu

Tiedän sinun olevan siellä jossakin,
tarkkailet ja ikävöit suuresti,
tarkkailet ja suojelet minua

Sinusta tuli suojelusenkelini

***

Jotakin tapahtui minulle,
se jokin sai minut ymmärtämään,
olet enkeli,
minua pelottaa,
sillä en halua sinun lentävän pois,
enkelit,
hehän osaavat lentää.

***

Minua pelottaa,
pelottaa vaikka olen enkelten suojaamana,
minua pelottaa,
sillä kukaan ei ole suojelemassa sinua.

***

Harvoin pelkään seurassasi,
mutta nyt pelkään,
sillä pelkään menettäväni sinut,
jolloin pelkään kaikkea, jopa sinua,
sillä en tiedä, mitä ajatella
ja mitä pelätä,
sillä et ole luonani tietä näyttämässä

***

Kaukaiset ovat tähdet,
nyt niitä ei näy,
silti tiedän niiden olevan siellä,
odottamassa minua

***

Ainut toiveeni: kuolema,
kuinka kaunis sana,
haluan oikotien lepoon ja rauhaan,
en jaksa enää vaeltaa
maan kuluneella pinnalla,
nähdä kuolemaa kaikkialla,
toivoen että huominen olisi parempi,
olen odottanut ja toivonut kauan,
liian kauan,
anna valoa huomiseen,
oi pimeyden herra,
ota minut syliisi,
täytä toiveeni,
ainut toiveeni: kuolema.

***

Paholainen itse
Sillä helvetti on minun taloni
Enkeli – ainut pelastukseni
kolmanteen kerrokseen – luoksesi
Kuitenkin täällä asumme,
tänne jäämme ja
tänne tulemme aina palamaan,
kun kuuntelemme sydämemme sisintä
- pahuuden ääntä
Itse paholainen

***

Ahdistaa – ahdistaa,
pelottaa ja itkettää
Suru valuu, vuotaa
ja jälkensä jättää

Ahdistaa – ahdistaa,
pelottaa ja itkettää
Lähdit, tulit,
menit ja veit

Jäljet ovat kaukana,
merkit poissa
Pimeys tulee ja
laskee ylle
Kuoleman herra
sulkee syliinsä

Ahdisti – ahdisti,
pelotti ja itketti

***

Kuoleman kellot lyövät

Suru vuotaa silmistäsi
Viha on syttynyt eloon
Tunnet kuinka se polttaa
Toivot ja rukoilet

Kuoleman kellot lyövät

Kaipaat sitä aikaa,
jolloin kaikki oli toisin
Jolloin et vielä tuntenut
sanaa valhe
Olet loukkaantunut
ja itket hiljaa

Kuoleman kellot lyövät

***

Tahdon niin olla itseni herra
- kuningatar omassa maassa

Asiat eivät kuitenkaan riipu minusta
Teen kaikkeni, mutten tahtoani

”Pelkää elämää, pelkää kuolemaa,
mutta kaikista eniten tuskaa”, se kuiskaa

Ole sinä herrani,
niin minä olen palvelijasi,
joka palvelee sinua yötä päivää,
kunhan olet ystäväni

En tahdo muuta
kuin olla sinulle hellä

”Vaella valossa ja
vaella pimeydessä”, se kuiskaa
ja minä tottelen

Tahdon niin olla itseni herra
- kuningatar omassa maassa

***

Sanat? Nekö ovat toivoni?
Niihinkö laitan uskoni? Rakkauteni?
Sanoja on miljoonittain,
kauniita vain tusinoittain:

Sielu, yksinäisyys, rakkaus, viha,
kaipuu, pelko, suru, usko, halu,
toivo, intohimo, kuolema.

Sieluni itkee, yksinäisyys tuhoaa minut,
rakkauteni katoaa, viha vallitsee ympärilläni,
kaipuu saa minut huutamaan tuskanhuudon,
pelko painaa minut maata vasten,
suru vuotaa silmistäni, uskoni loppuu,
halut pakottavat minut liikkeelle,
toivo hiipuu pois, intohimo liikuttaa sisintäni,
kuolema on kohtaloni.

Niin kauniita, mutta silti niin kamalia sanoja.

Niihinkö laitan uskoni? Rakkauteni?
Nekö ovat toivoni? Sanat?

***

Sanat,
ne ovat ne,
jotka saavat ihmisen itkemään

Minä en lausu niitä ääneen,
silti itken

***

Itket avoimesti,
olet rohkea ja viisas
Itket hiljaa,
olet heikko ihminen
Itket itsesi uneen,
sinussa ei ole muuta kuin kuoret jäljellä

***

Itken paljon,
silmät ovat turvonneet
ja kiilto on poissa,
kyyneleetkin ovat loppuneet

***

Reikä sydämessä,
kolo sielussa,
kyyneleet valuu ja veri vuotaa,
mutta näen pelastuksen,
sillä näen kauniin ihmisen – näen sinut

***

Kaikki katsovat,
silti kukaan ei näe,
sokeakin näkee näkevää paremmin.

***

Kun on epätoivoinen ja kaipaa apua,
miksi juuri silloin kaikki kääntävät
selkänsä heikommalle?

***

Ei lohtua,
ei ymmärtävää katsetta,
ei rohkaisevaa hymyä,
jonka avulla jaksaisi huomiseen.

***

Tyhjyys ei ole mitään
Ei ilmaa, ei tuulta,
ei auringon loistoa
eikä kuun paistoa.
Miten sitten voit tietää,
millä sen täytät?
Tyhjyys ehkä on jotakin,
et vain vielä tiedä mitä.
Sitten kun tiedät,
et ehkä haluaisikaan luopua siitä,
siitä tyhjyydestä,
joka valtasi sydämesi.

***

Kun lapsi itkee,
mikä sen saa tyrehtymään?
Hellät sanat ja avoin syli.
Kun aikuinen itkee,
mikä sen saa tyrehtymään?
Hellät sanat ja avoin syli.

Hellät sanat ja avoin syli
saavat kaikki itkut tyrehtymään
ja kyyneleet kuivumaan,
surullisen suun taas hymyilemään.
Hellät sanat ja avoin syli
antavat paljon lohtua niin aikuiselle
kuin lapsellekin.

***

Olen lapsi,
Surun ja Vihan lapsi,
Suru kasvatti minut,
Viha teki minusta vahvan omalla tavallaan,
Suru on äitini, Viha on isäni,
Eivät veren vaan rakkauden kautta,
Veren kautta olen Äitini ja Isäni lapsi,
Äiti ei lohduta,
Isä välittää omalla tavallaan,
Äiti on äitini, Isä on isäni,
Eivät rakkauden vaan veren kautta,
Suru ja Viha ovat vanhempani

***

Olen lapsi,
Yksi maailman kaikista lapsista,
Olen kaikista maailman lapsista yksinäisin,
Omillani jo olen, vaikka olen vasta lapsi,
Yksin kaikki asiat joudun tekemään,
vaikka olen vasta lapsi,
toisille niitä tarjotaan,
Kaikkea saan paitsi sitä, mitä haluan,
Sitä mikä yhdistää ystävät, perheen,
tytön ja pojan,
Ainut asia, mitä haluan on rakkautta,
Ja sitä en saa,
Siksi olen kaikista lapista yksinäisin

***

Lapsi pienoinen
Miksi itket tällaisena kauniina päivänä

Lapsen puhtaalla poskella kimmeltää
pieni kirkas kyynel
Se loistaa auringon valossa
Kyynel kertoo hädästä, pelosta,
joita pojalla on

Poika hankaa kosteita silmiään
Silmäkulmista valuu kyyneleet

Poika puhuu itsekseen, tuska äänessä

Poikalapsen vanhemmat riitelevät,
eivät välitä hänestä

Poika heittäytyy, kääntyy kyljelleen
Lapsiraukka itkee tuskaansa

Poika haluaa elää perheessä,
jossa häntä rakastetaan

Itkevästä lapsipojasta ei välitetä

Viimein poika hiljenee,
mutta ei liiku
Sydän särkynyt on,
vaikka nuori olla sai

***

Haluan rakkaudellani opettaa sinua,
sillä rakastan sinua

Näemme toisemme,
muttemme toistemme suruja

Kun tulen vierellesi,
väriset vihasta, et rakkaudesta

Näen suuren valasemon,
rinnallaan tiukasti kiinni uiskentelevan poikasen

Älä työnnä minua pois,
päästä minut elämääsi,
olenhan sentään lapsesi

***

Haluan olla lemmikkisi,
kissasi, koirasi

Haluan olla sukulaisesi,
lapsenlapsesi, isovanhempasi

Haluan olla perheesi,
lapsesi, sisaresi, vanhempasi

Haluan olla ystäväsi ja rakkaasi

Haluan olla syy elämääsi

Haluan olla kaikkea sitä sinulle,
mitä kukaan ei koskaan ole ollut minulle

Haluan olla elämäsi

***

Työnsit minut pois
Välillämme on aita
Kiipeän aidan yli luoksesi

Työnsit minut pois
Välillämme on joki
Uin joen yli luoksesi

Työnsit minut pois
Välillämme on muuri
Muuri on suuri ja korkea
Sinä pystytit sen välillemme

Et halua minua luoksesi

Työnsit minut pois

***

Ihminen on vain ilmaa.

Rakkaus, viha, välinpitämättömyys.

Rakasta tai vihaa,
välimaastoa ei ole olemassa.
Joko rakastat tai vihaat.

Älä kohtele minua niin kuin olisin ilmaa.
Mieluiten rakasta minua,
mutta koska et näytä osaavan,
vihaa minua.

Vihaa minua,
älä kohtele kuin ilmaa,
vihaa minua,
silloin tiedän, että tiedät minun yhä elävän.

Jos kohtelet minua niin kuin ilmaa,
minun ei ole syytä jäädä,
anna minun olla jokin kohteesi,
vihan tai rakkauden.

Vihaa minua,
inhoa minua.

Tuhoa minut hitaasti.
Yhä olen hengissä.
Vihaa minua.

Koska et osaa rakastaa minua,
vihaa minua.
silloin voin kertoa sen, oli minulla tehtävä elämässä:
olla sinun vihasi kohde.

Sinä tuhosit minut.
Et osannut rakastaa etkä vihata.
Kohtelit minua niin kuin ilmaa.

Sidoin painot jalkoihini ja hyppäsin mereen.
Upposin, vaikka olin vain ilmaa.

***

Kurkkuuni nousee palanen,
pala sydäntäni

Kukaan ei huomaa pahoinpitelyä,
veristä naamaa,
kuivuneita kyyneleitä
eikä tikaria sydämessäni

Hän halaa minut hengiltäni

***

Elämä on kurjuutta ja rakkautta,
enemmän kurjuutta,
jotta oppisimme arvostamaan rakkautta
ja sen lakeja.

***

Kaunista ja kirpeää,
täynnä makuja ja tuoksuja
Joka päivä sitä saa jotain uutta
Se antaa, ottaa ja saattaa nälkään
Pehmeä kuin yö ja sileä kuin valo
Joka ilta se lämmittää viileyden,
auttaa jaksamaan itseään vastaan
Pehmentää sielun ja satuttaa
Joka hetki olet sen punaisessa suojassa,
silti se kiduttaa – sytyttää janon
Sitä elämä on,
täynnä rakkautta ja vihaa

***

Jännitystä, kireyttä, epäilyn valtaa
Kyselläkö vai ollako hiljaa?
Hitaasti jännitys hälvenee
Syynä lämmin kosketus,
syynä päivän nousu
Kireys katoaa ja muurit murenee
Puhetta, hiljaisuutta, tietoa ja taitoa
Rauniot savuaa, valta on pelkkä muisto
- historiaa
Ei-kiusallista hiljaisuutta
- ansaittua lepoa

***

Rauhaa
Ei pelkoa, ei ikävää
Kerrankin
Ei huolta huomisesta,
ei tulevasta
Menneisyys on poissa
Ei mitään salattavaa
Vihdoinkin
Voin olla oma itseni

***

Suoraan kuin takakujan teatterista:
liioitellun korkeat olat, rauhalliset värit,
eläimen nahkaa ja paljasta pintaa,

meikatut silmät ja valkoinen iho heijastavat
virheettömyyttä, sileyttä, puhtautta ja täydellisyyttä,

hiukset roikkuvat pitkinä,
kertovat välinpitämättömyydestä
- ehkä väsyneestä sielusta,

peittäen puolet kasvoista,
paljastavat vain toisen tummista silmistä
ja muistan kulman,

intohimoa, halua, voimaa ja käheyttä,

Katse pyytä luokseen,
koko muu olemus työntää pois,
saa vastaantulijan epäröimään
- rohkeamman jäämään,

Suu ei hymyile,
mutta silmäkulmat sen paljastavat
- naurun

***

Adrenaliini kiehuu sisälläni
On ollut riitaa
Silmistäni loistaa pelko,
vaikka raivo minua hallitsee
Puristan huuleni yhteen
estääkseni lapsen itkun
Juoksen mustaan yöhön,
päästän höyryni ulos

***

Ne lentävät pitkin huoneetta,
betonilattiaan ja kovaan seinään
Antaa periksi sen verran,
että sallii lommon jäädä asumaan

***

Auto kiitää pitkin mustaa,
Melua ja rohinaa,
Kiitää ja kiitää päämäärättä,
Ei alkua – ei loppua,
Rengas pyörii kunnes puhkeaa,
Punainen vasten mustaa,
Päänsärky valtaa

***

Se liikkuu hiljaa,
Vihreät silmät loistavat yössä.
Todellisuudessa musta,
oikeasti vaalea.
Solakka vartalo laskettelee
puiden välistä esiin.
Arka maailmalle,
kuitenkin itsensä herra.

***

Vihreä,
se elämän ja kateuden väri,
pelottavien hirmuliskojen ja
suloisten kilpikonnien väri.
Vihreää on joka puolella,
maan tasalla ja taivaalla.

***

Sorinaa, puhetta, ääntä, tylsyyttä.
Iän ollessa nuori kaikki on väriä.
Vanhetessa harmaa valtaa:
kaikkialla on harmaata, kaikki ovat harmaita.
Ei huomaa eroa.
Ja sitten kun huomaa, pelottaa.
Etsii ja etsii.
Haluaa saada selville pelon lähteen.
Pelkää vanhuutta, pelkää sen kohtaamista.
Ei haluakaan enää tietää.
Kaikki on hyvin, yhtä harmaata.

***

Olisi jo joulu
ja rauha sielussa
Olisi pyhä ja
huolet poissa
Olisi rakas jo
takaisin kainalossa

***

Musiikki pakottaa liikkeelle – liiku!
Pakottaa koskemaan – koske!
Pakottaa avaamaan suun ja kysymään
- menneitä ja tulevaa
Musiikki keinuttaa sinua eteenpäin,
pyytää sinua haluamaan
elämää.

Rakkauden repimä

Ihminen on tunteellinen hölmö. Tieto ei ole mikään uutinen. Ihminen rakastuu ja pettyy, mutta rakastuu aina uudelleen. Joskus siinä kestää, joskus sitä ei myönnä toisen satuttaneen. Joskus sitä jatkaa eteenpäin, mutta huomaakin monen vuoden jälkeen, ettei ole ottanut askeltakaan eteenpäin. Sitä seisoo paikallaan ja kädet ojossa ottaakseen takaisin rikotun sydämensä.

Sydän on paikoillaan, mutta se ei ole ehjä. Sinne jää jälki rakkaudesta, joka ei ollutkaan ikuista. Mutta jälki on ikuista, muisto on ikuinen. Rakastettu henkilö jää elämään sydämeen.

Sitä uskoo jatkaneensa, sitä uskoo selvinneensä haavoitta. Mutta kylmä tuuli, märkä lumi kasvoilla tuovat esiin kyyneleet ja tunteet. Toinen satutti. Toinen satutti.

Ilman syytä, ilman varoitusta. Kaikki oli vain ohi. Kliseettä käytetään uudestaan: luvataan ystävyyttä ja hymyjä tavatessa. Mutta entä, kun toinen ei olekaan tuntevinaan? Eikö särjetty sydän riitä? Eivätkö muserrettu itsetunto ja epäriittoisuuden tunne riitä? Eivätkö itsesyytökset ja uudelleen satutetuksi tulemisen pelko riitä?

Ja kaverit. He eivät kerro, eivät lausu totuutta. Antavat sanojen tulla, kun kaikki on ohi, kun mitään ei ole enää tehtävissä. Miksi ystävä ei kerro, jos toinen epäilee rakkautta? Miksi ystävä ei kerro, jos toinen yrittää toisen poikaystävää? Miksi ystävä ei kerro? Millainen ystävä jättää kertomatta?!

Ehkä se ei kuulunut teille, mutta se kuului minulle!

Haluan nähdä teidän kärsivän niin, kuin minä olen kärsinyt! Helvetin ystävät! Painautukaa vasten kylmää jäätä, sulakaa siihen kiinni, kahliutukaa kiinni pakkaseen ja seiskää alastomina kaikkien naurujen kohteena. Ette osaa eläytyä toisen tuskaan, ette osaa tuntea toisen surua. Ette lohduttaneet, ette olleet läsnä. Tiesitte pienestä kuolemastani. Silti vaikenitte. Käänsitte selkänne.

Miksi päästin teidät niin helpolla? Lähes viiden vuoden jälkeen vielä mulkoilette, kun kerron tietäväni. Luulitte jo selvinneen valheistanne, vaikenemisestanne. Painukaa helvettiin! Saitte minut häpeämään. Satutetuksi tulemisesta tuli häpeäni. Häpesin heikkouttani, häpesin haluani itkeä. Saitte minut häpeämään! Tiedättekö, miltä tuntuu hävetä omia tunteitaan? Miltä tuntuu, kun kukaan ei tue eikä lohduta? Miltä tuntuu, kun jätetään yksin selviytymään?

Ja sinä! Tein sen sinulle helpoksi. Mitään en ole katunut niin kuin sitä, etten pakottanut sinua taistelemaan. Olit pirun raukka ja säälittävä miehenalku, joka ei uskaltanut taistella. Ei uskaltanut kysyä, ei uskaltanut katsoa silmiin ja sano hyvästejä. Et uskaltanut mitään! Et uskaltanut olla kahden. Et uskaltanut pyytää, et uskaltanut osoittaa, et uskaltanut rohkaista. Silti uskalsit viedä sydämeni, rikkoa sen ja palauttaa sen takaisin kasaan liimaamattomana.

Ajatteletko minua enää? Suotko minulle edes hetkeä arjestasi, edes silloin, kun se loppui? Vai hetikö otit toisen? Hetikö unohdit ja päästit toisen lähellesi? Vai löysitkö toisen jo ennen kuin rikoit maailmani? Et osannut puhua, et halunnut puhua. Minä puhuin ja lausuin totuuksia. Sinä sanoit ymmärtäväsi, mutta sitten lähdit.

Emme kuuluneet yhteen. Silti olimme loistava pari. Rakastimme toisiamme. Tai ainakin minä rakastin. Sait minut epäilemään rakkautta. Sait minut sulkeutumaan, pelkäämään; antautua toiselle.

En itkenyt, vaikka sattui. En itkenyt, vaikka särki. En itkenyt, vaikken saanut henkeä. Tuska sisälläni ei hellittänyt. En myöntänyt sinun satuttaneen tai loukanneen minua, koska siitä oli tullut häpeäni. En myöntänyt sitä lähes viiteen vuoteen.

Vielä eilen uskoin jo päässeeni sinusta lopullisesti yli, mutta sitten petturi kaveriksi muistutti olemassaolollaan, että pahuutta on olemassa. Ja toinen petturi muistutti valheiden satuttavuudesta. Siksi kirjoitan, jotta saisin sinut lopullisesti ulos minusta. Jotta, saisin lopullisesti annettua anteeksi pettäville ystävilleni. Yksi teistä ei tule enää koskaan kuulumaan elämääni, mutta silti sinäkin saat anteeksi. Minkä teet itsekkyydellesi, irstaudellesi, moraalittomuudellesi, häpeämättömyydellesi ja myötätunnon puutteellesi? Et osoita haluavasi olla toisenlainen. Siispä jää sellaiseksi, kuin olet, minulta et saa enää mitään muuta kuin anteeksiannon.

Annan sinullekin anteeksi. Annan teille kaikille anteeksi. Annan myös itselleni anteeksi. Jätän tämän rakkauden vihdoin ja viimein taakseni. Jätän tämän kaiken taakseni. Nyt osan jokaisen aamun uutena mahdollisuutena vastaan. Sen olen ansainnut.

Pirun riippuvuudet

Kuinka joku, joka on ennen ollut erittäin aktiivinen ja ihmisten kanssa tekevä, muuttuu kylmäksi ja jäätäväksi muuriksi? Kukaan ei saa päästä lähelle, kaikilta on suojauduttava. Maailmasta on paettava keinolla millä hyvänsä. Riippuvuudet auttavat tässä. Niiden avulla turruttaa omat tunteet, omat pelot ja lopulta oman elämän.

Enää ei ole kuin osa maailman kaikkeutta, ennen oli oman maailmansa keskus. Oli ihmisiä, jotka välittivät, jotka ihannoivat, jotka olivat kateellisia. Sitä osasi arvostaa omaa elämää, omia unelmia, omia haaveita – itseään ja muita.

Nykyään riippuvuudet vievät kaiken minulta. Äitini, veljeni. Toinen pääsee irti, toisesta tulee uhri. Miksi ihminen ei jaksa taistella vastaan? Jaksa olla oman itsensä herra, päättää mitä haluaa tehdä ja milloin? Ei järjestä elämäänsä riippuvuutensa ympärille, ei anna riippuvuudelle valtaa?

Oli riippuvuus, mikä tahansa, se on riippuvuus. Se saattaa alkaa viattomana harrastuksena, kokeiluna, pakoreikänä pahalta tunteelta. Mutta ei se saa ottaa valtaa! Taistelkaa! Jos ette itsenne tähden ja oman terveytenne tähden, niin minun tähden. Minun, minun joka olen vain pikkuinen ihminen tässä maailmassa, jolla tuskin on mitään sanomisen valtaa mihinkään. Tehkää se minun tähden, sillä kaipaan teitä elämääni. Haluan teidän olevan terveitä ja lempeitä niin kuin ennenkin, ennen kuin ryhdyitte riippuvuuden orjiksi.

Äitini, miksi et auta itseäsi? Miksi et halua elää tervettä ja runsasta elämää? Miksi pelit ovat tärkeämpiä? Menetät vain rahasi, ystäväsi, terveytesi ja lopulta järkesi. Menetät minut, koska en jaksa katsoa, kuinka annat sairauksien riistää terveyttäsi, kuinka annat huonojen ruokatottumusten lihottaa itse, kuinka annat pelien mennä kaikkien ihmissuhteittesi ylitse, kuinka et tee mitään muuta, kuin vaan pelaat. En jaksa katsoa, kuinka annat pelien hitaasti tappaa sinut. Ole kiltti ja voita riippuvuutesi, älä anna sen tuhota sinua. Ole itsesi herra.

Veljeni, miksi annat alkoholin tuhota elämäsi? Miksi et käsittele suruasi ja pahaa oloasi, miksi pakenet elämältäsi? Elämäsi on vasta alullaan. Kaikki ovat hukassa kunnes löytävät paikan elämästä. Alkoholi ei ratkaise mitään. Pilaat vain terveytesi etkä anna elämälle mahdollisuutta. Jokainen meistä kärsii, vihaa ja itkee, kunnes elämä ymmärtää olla armollinen.
Meille jokaiselle on oma paikkansa. Anna minun auttaa sinua löytää paikkasi. Tiedän, ettei se ole viinipullon vieressä. Puhu minulle, kerro minulle ajatuksiasi, sano minulle, mitä voin tehdä helpottaakseni sinun matkaasi löytää oma itsesi ja kotisi.

Olen kerran ollut yhtä hukassa, kuin sinä olet nyt. Olen surrut ja itkenyt, kun en ole löytänyt paikkaani silloin, kun kaipasin sitä eniten. Usko minua, kun sanon, kodin löytäminen ei ole helppoa eikä siihen ole oikotietä. Päivittäin on etsittävä, päivittäin on opittava olemaan yksin, kunnes yksinäisyydestä tulee ystäväsi. Silloin olet valmis löytämään kotiisi, silloin olet itsenäinen ihminen, joka selviää mistä tahansa. Silloin olet ehjä ja aidosti valmis parisuhteeseen.

En tue riippuvuuttanne. Ette ymmärrä, ette huomaa, kuinka kärsin nähdessäni teidän antaneen elämänne pois. En tue niitä, mutta tuen teitä. Haluan auttaa teitä molempia, mutten kykene siihen yksin. Teidän on annettava minun auttaa teitä. Teidän on autettava minua auttamaan teitä. Teidän on oltava valmiita kohtamaan maailma sellaisena, kuin se todellisuudessa on.

Teidän on jätettävä riippuvuutenne taaksenne, jätettävä riippuvuutenne sanelemat säännöt ja rikottava niiden lait. Teidän on itse päätettävä tehdä näin, teidän on itse otettava teitä itseänne niskasta kiinni. Teidän on itse astuttava riippuvuutenne luomasta laatikosta ulos ja kohdata maailma. Sitten minä astun esiin. Autan ja tuen kaiken minkä pystyn. Kuuntelen ja lohdutan. Kylven iloin siemenen sydämiinne.

Pirun riippuvuudet, jättäkää perheeni rauhaan!