Ikuinen taistelu

Nyt se on sitten tehty. Kerrottu lähes kaikki ikävät asiat elämästäni ja vioistani. Lista ei ollutkaan niin pitkä, kuin luulin sen olevan.

On parempi sanoa kaikki suoraan, vastata toisen kysymyksiin. Toinen ohjaa – olen ohjattavissa. Sallin sen, sillä pelko painaa minut maata vasten ja maa on kylmä. Jäädyn ja käperryn palloksi. Haluan tulla autetuksi.

Kerrankin olen rehellinen, aidosti ja todella rehellinen – itselleni. Ajatukset saadessa pois sielusta ne muuttuvat vain sanoiksi. Jäävät leijumaan ilmaan, ja tuuli puhaltaa ne kirjaimiksi ja pois elämästäni.

En sittenkään ole toivoton, vaikka tunteeni ovat, ne ovat sekaisin, enkä osaa nimetä kaikkea, mitä tunnen. Ne eivät ole tuttuja, mutta eivät vieraitakaan. En osaa nimetä, en osoittaa. Ne ovat näkymättömiä niin kuin ne kahleet, jotka ovat sitoneet minut koko menneisyyteni ajan.

Enää on kerättävä voimat uudelleen ja toivottava tarpeeksi rohkeutta ja uskaltaa elää ja olla. Aina silloin tällöin on pakotettava surumielisyys pois. Pelkään kohdata sen. Pelkään romahtavani ja sen aiheuttavan jatkuvaa surumielisyyttä.

Nyt on uskallettava ottaa uusia huolia harteille. Sillä niinhän se on: Elämä on ikuista taistelua, eikä siitä kukaan selviä hengissä.