Se oli vain ihastumista ihastumisen halusta. Tiedän loukkaavani, satuttavani ja ryövääväni hänen rahansa, tunteensa ja onnensa. Tiedän tekeväni väärin. En tunne mitään muuta kuin ystävyyttä.
Kuinka voin selittää? Kuinka kerron totuuden? En haluaisi satuttaa, mutta johdatan häntä koko ajan harhaan. Annan väärää toivoa, toivoa asioista, joita ei koskaan tule tapahtumaan. Jos ei halua, niin ei halua. Ei sammunutta kynttilää tuuli puhalla liekkiin.
Mitä teen? Murennan hänen unelmansa vai muutunko orjaksi? Yritänkö vältellä ja pikkuhiljaa hivuttautua kauemmaksi? Ei tarvitsisi teeskennellä kuin puolitoista kuukautta. Siihen menisi kesäni. En halua sitä, en tahdo sitä.
Minun on pakko kieltäytyä, sillä muiden näkeminen sytyttäisi kielletyt halut väärää henkilöä kohtaan, ja hän itkisi juhlissaan.
Kieltäydyn ja pyydän ystävyyttä. Miksi en uskalla sanoa ei? Lupasit sen itsellesi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti