Jos itse ei paljasta itsestään asioita, tunteita, tekoja, tapahtunutta, menneisyyttä, eikö toinenkaan palasta? Mistä voi tietää, kumman on ensin avattava suunsa? Eivätkö ihmiset luota ennen, kuin on antanut palan sisintään? Vai eikö ole rohkeutta avautua ensin?
Kaikki on kuvitelmaa. Saan kerrankin tuntea itseni tärkeäksi, loistaa sen tunteen avulla ja elää vajoamatta sääliin, kaipuuseen tai toivoon. Toivottavasti arki helpottuu ja oppisin sosiaalisemmaksi, avoimemmaksi ja paremmaksi ihmiseksi.
Miksi olen heittänyt toivoni ihmisiin? Skeptisyys ja epäily vallitsevat. Hetken huumassa luotan sinisilmäisesti.
Lapsia petetään niin useasti, että heidän on kysyttävä: ”Lupaatko?” Aina he luottavat ja uskovat, kun aikuinen lupaa, ja lähes aina ne joutuvat pettymään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti